Kukkia sinulle

Talvenkestävä ja maassa talvehtiva ilmasipuli on huoleton kasvatettava ja kevään ensimmäinen vihannes. Se lähtee kasvuun heti lumien sulettua, ja sen nuoret varret ovat maukkaita. Kohta varsien latvaan ilmestyy sykeröitä, joista kehittyy voimakkaanmakuisia itusilmuja, pikkusipuleja, jotka sopivat hyvin ruuanlaittoon. Ilmasipulia voi myös lisätä näistä itusilmuista.

Ilmasipulin iso maasipuli jakaantuu kesän mittaan, ja jokainen uusi sipuli kasvattaa oman vartensa. Ylös kurottelevat varret ja ilmassa keikkuvat sipulit muodostavat hauskan näkymän, etenkin kun nuo itusilmut saattavat kasvattaa vielä omiakin varsia, joihin ilmaantuu toinen kerros itusilmuja.

Pienet ilmasipulit istutetaan syksyllä aurinkoiselle paikalle multavaan, hyvin ojitettuun maahan niin, että vain sipulin kärki pilkottaa maasta.
Olen saanut ilmasipulieni alun pirkanmaalaiselta puutarhaystävältä.

– Toimittamani sipulirykelmä on lapsen käden kokoinen, ja mukana tulevat kaikki sen ilmasipulit.

nippu, johon sisältyy 1 maasipuli ja kaikki sen ilmasipulit

Tämä syysasteri ilahduttaa puutarhuria vielä syys-lokakuussa. Usein se tulee meillä kukkaan vasta ensipakkasten jälkeen ja jatkaa sitten kukintaa lumen tuloon saakka.

Päivänkakkaraa muistuttavat, pienet punavioletit kukat ovat läpimitaltaan 2–4 cm. Kukkia avautuu ryöpsäyksinä 100–130 cm korkuisiin varsiin. Laihassa maassa sama asteri kukkii 50 cm korkuisena.

Hyvin elinvoimainen syysasteri on helppohoitoinen ja sopii kasvatettavaksi aurinkoisella paikalla laihassa maassa, vahvassa maassa se on liiankin rehevä.

Tämä syysasteri on vanhaa puutarhakantaa Pohjois-Karjalasta, olen kasvattanut sitä jo 20 vuotta. – Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Mitä jos ruusuruohon kukkamykeröt keinuisivat parin metrin korkeudessa! Kyllä se käy. Kirahvinkukan vaaleankeltaiset pienehköt kukkamykeröt muistuttavat ruusuruohon kukkaa, ja ne ovat perhosten ja kimalaisten suosiossa. Kukka on 5 cm leveä. Kirahvinkukan viehätys tulee sen huolettomasta olemuksesta ja taivaisiin kurottavista kukinnoista. Hyvään puutarhamaahan istutettuna se huolehtii itsestään. Se ei tarvitse tukemista.

Alun kaukasiankirahvinkukkaan sain 20 vuotta sitten pirkanmaalaiselta puutarhakasvien keräilijältä.

– Toimittamani juurakko on naisen käden kokoinen.

Hemerocallis citrina on yksi päivänliljan luonnonlajeista. Hemerocallis citrina var. vespertina on Japanissa luonnonvaraisena kasvava syyspäivänliljan alalaji. Var. vespertina on varsin saman näköinen kuin tuttu syyspäivänliljakin, mutta suurempi, sen kukkavarret kohoavat väliin jopa 1,8 m korkeuteen.

Kukinta alkaa heinäkuussa. Sitruunankeltaiset, ihanasti sitruunalle tuoksuvat kukat avautuvat illansuussa ja lakastuvat seuraavana iltapäivänä. Uusia nuppuja avautuu kaiken aikaa.

Kapean liljamainen kukka on 10 cm pitkä ja edestä katsoen kukan poikkileikkaus on 8 cm. Kaartuvien lehtien muodostama kimppu on kuin suihkulähde. Ei tarvitse tukea.

Päivänliljat pitävät multavasta, hyvin ojitetusta maasta ja aurinkoisesta paikasta. Kaikki päivänliljat kukkivat parhaiten, jos kastelusta pidetään huoli.

Olen kasvattanut nämä päivänliljat siemenistä, jotka sain J. Schabellilta, Amerikan Daylily Societyn Species-ryhmän vetäjältä vuonna 1994. Siitä pitäen nämä kaunokaiset ovat sulostuttaneet pihapiiriämme.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Tämä kasvi on osoittautunut elinvoimaiseksi, kestäväksi ja kauniiksi vaikeissakin olosuhteissa. Se on reilun puolen metrin korkuinen, hyvissä oloissa korkeampikin. Oranssinkeltaisia kukkia avautuu pitkän aikaa heinäkuussa. Lehtimätäs pitää varsin hyvin puolensa rikkaruohoja vastaan, eikä kasvi näytä maistuvan myyrillekään.

Kuten muutkin päivänliljat, mätäspäivänlilja viihtyy parhaiten täydessä auringonpaisteessa, hyvin kasteltuna ja lannoitettuna.

Olen kasvattanut nämä päivänliljat siemenistä, jotka sain J. Schabellilta, Amerikan Daylily Societyn Species-ryhmän vetäjältä vuonna 1994.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Hehkuvan mustanpunainen kukka, vaaleampi juonne terälehden keskellä, keltainen kurkku, kasvi noin 70 cm korkuinen. Kukan läpimitta on 11 cm ja korkeus 5 cm, kukkavarteen kehittyy yli 30 kukkaa ja lehtiviuhkojen keskeltä kohoaa vuosi vuodelta enemmän kukkavarsia.

– Tämä päivänlilja on oman harrastukseni tulos. Hankimme aikoinaan Yhdysvalloista kohtalaisen kokoelman uusia, värikylläisiä päivänliljoja. Osoittautui, että Suomen viileissä kesissä nämä uutuudet avautuivat huonosti ja jäivät väriltään sameiksi. Jatkoin kasvattamalla siemenestä näitä uuden sukupolven päivänliljoja. Lisäyksessä oli sadoittain siementaimia, mutta myös ne olivat varsin vaatimattomia.
Joukkoon ilmaantui yksi ilahduttava poikkeus, joka kukki hyvin tavallisenakin kesänä. Olin jo käynyt penseäksi näitä uutuuksia kohtaan, ja väittelin tavallaan itseäni vastaan, kun rekisteröin tämän reippaan päivänliljan nimellä ’Ai Ei Vai’.

Kuten muutkin päivänliljat, myös ’Ai Ei Vai’ tarvitsee täysin aurinkoisen paikan sekä reilua kastelua ja lannoitusta näyttääkseen parhaimman osaamisensa.

– Toimittamani juurakko on miehen käden kokoinen.

Jalomuotoinen liljamainen kukka on pehmeän keltainen, aavistuksen aprikoosiin ja kalpeaan vaaleanpunaiseen vivahtava. Väri tuo mieleen auringonpaisteessa vuosikymmenten mittaan haalistuneen kalkkirappauksen, sellaisen, jota Wivi Lönn suunnittelemissaan rakennuksissa suosi. Nimeämällä tämän päivänliljan hänen mukaansa Rea Peltola on halunnut kunnioittaa Suomen ensimmäistä oman toimiston perustanutta naisarkkitehtiä. Myös kukan ryhdikäs ja tasapainoinen muoto tuo mieleen Wivi Lönnin suunnittelemat rakennukset, jotka ovat valoisia, käytännöllisiä ja rytmiltään hyviä.

’Wivi Lönn’, kuten muutkin tarhapäivänliljat, tarvitsee täysin aurinkoisen paikan sekä reilua kastelua ja lannoitusta näyttääkseen parhaan taitonsa. Hyvällä paikalla kukinta on runsasta ja pitkäaikaista, kukinta ajoittuu heinä-elokuulle. Kukan läpimitta on noin10 cm ja korkeus 6 cm, metrin korkeuteen kurottavaan kukkavarteen avautuu yli 40 kukkaa, ja vakiintuneeseen kasviin kehittyy runsaasti kukkavarsia. Kasvin lehdet ovat tuuheat ja raikkaan vihreät.

’Wivi Lönn’ -päivänliljan kukassa on mieto, miellyttävä tuoksu. Nuput avautuvat sisälläkin, esimerkiksi aurinkoisella ikkunalla, joten se sopii myös leikkokukaksi. Yksittäinen kukka kestää vain päivän, mutta kun lakastuneet kukat otetaan pois, haarautuva kukkavarsi nuppuineen ja uusine avautuvine kukkineen koristaa maljakkoa pitkään.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Tummansinikukkainen saksankurjenmiekka on noin 60 cm korkea maatiainen, joka kukkii luotettavasti joka kesä juhannuksen tienoilla. Se tarvitsee aurinkoisen, syvämultaisen, hyvin ojitetun paikan. Miellyttävästi tuoksuvat kukat ränsistyvät herkästi sateessa ja tuulessa. Ohuet juuret upotetaan syvälle multaan, paksun varastojuurakon selkä saa sen sijaan jäädä näkyviin maanpinnalle. Saksankurjenmiekkojen juurakot eivät siedä märkyyttä.

Tämä kotoa saamani saksankurjenmiekka on jokin tavallinen paikalliskanta Pohjois-Karjalasta.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

’Wabashin’ kukat kohoavat reilun metrin korkeuteen. Kukka on samettisen tummansininen ja silkkisen valkea, ja siinä on voimakas, miellyttävä vaniljajäätelömäinen tuoksu. Kukan korkeus on noin 10 cm ja läpimitta 14 cm.

Lehdet ovat pystyt, korkeat ja tyylikkään miekkamaiset. ’Wabash’ on hienon näköinen kasvi myös heinäkuisen kukinta-ajan jälkeen.

Erittäin sitkeä ja elinvoimainen saksankurjenmiekka. Kolmisenkymmentä vuotta sitten hankimme laajan kokoelman uudenpuoleisia saksankurjenmiekkoja. Monet niistä katosivat muutamassa vuodessa ja suurin osa, kun kasvit jäivät vaille hoitoa 15 vuotta sitten. Ainoana niistä on jäljellä ’Wabash’, joka sinnitteli heinän ja vuohenputken seassa. Vaikka se ei enää kukkinutkaan, löysin useita Wabashin juurakoita, kun muutama vuosi sitten ryhdyin niitä taas etsimään.

Kuten muutkin saksankurjenmiekat, ’Wabash’ viihtyy parhaiten aurinkoisella, hyvin ojitetulla paikalla, multavassa maassa. Varastojuurakon paksu selkä saa jäädä maan pinnan tasoon, ohuet juuret taas peitellään syvälle multaan. Reilu kastelu nuppujen kehittymisen aikaan parantaa kukintaa, kastelu sydänkesän kuivien kausien aikana taas edistää seuraavan vuoden kukkavarsien kehittymistä

The American Iris Societyn palkitsema – Honorable mention 1937, Award of Merit 1938, American Dykes Medal 1940, AIS top 100 symposium vuosikymmeniä.
Olen hankkinut ’Wabashin’ Yhdysvalloista 30 vuotta sitten.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Tämä saksankurjenmiekka on kaunis ja helppohoitoinen. Sen miekkamaiset lehvät ulottuvat 50 cm ja kukkavarret 70 cm korkeuteen. Kalpeankeltaiset kukat avautuvat kevään päätteeksi, tuoksu tuo mieleen vaniljajäätelön.

Saksankurjenmiekat viihtyvät auringossa ja puolivarjossa. Runsain kukinta on aina auringossa. Maaperän tulee olla hyvin vettä läpäisevä, kuivahko tai tuore, kalkittu, runsasmultainen ja ravinteikas. Juurakot eivät siedä märkyyttä.

Olen saanut tämän saksankurjenmiekan Unto Wannakselta vuosikymmeniä sitten, se on joku hyvä lajike, jonka nimi on painunut unohduksiin.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Tämä on samainen reipas kääpiökurjenmiekka ”Krannila”, joka on ollut listallani tähänkin asti. Nimi vain vaihtui, sillä Anssi Krannila kertoi viime talvena sen historian. Anssi oli vuonna 1952 vienyt äidilleen kääpiökurjenmiekkaa, joka osoittautui huonoksi. Hilppa Krannila oli ryhtynyt parantamaan kantaa kylvämällä sen siemeniä. Myöhemmin Anssi oli huomannut äitinsä kylvöksistä varttuneen, kukoistavan ja laajalle levinneen pikku kurjenmiekan ja ottanut sen myyntiin taimistollaan Hirvensalmella.

Vain 10–15 cm korkuinen kääpiökurjenmiekka ”Hilppa” aloittaa puutarhan väriloiston. Se kukkii tumman violetinsinisin kukin jo toukokuussa ja kukkia on vieri vieressä.

Kääpiökurjenmiekka on hyvin elinvoimainen. Se viihtyy aurinkoisissa ja syvämultaisissa kivikoissa, luiskissa tai hyvin ojitetun kukkapenkin reunuskasvina. Helppohoitoinen ja runsaskukkainen. Kukat tuoksuvat sitruunakaramelleilta ja kestävät huonoakin säätä.

Istutetaan kuten saksankurjenmiekka, mutta kääpiökurjenmiekka menestyy myös melko ohutmultaisilla paikoilla. Kukinta hyötyy säännöllisestä jakamisesta.

Ihastuin tähän täyteläisen sinisenä loistavaan kurjenmiekkaan vieraillessani Anssi Krannilan Hirvensalmen taimistolla vuosikymmeniä sitten.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

’Roaring Jelly’ on moderni siperiankurjenmiekka, jonka kukissa on täplinä ja juovina vaaleaa violettia, melkein turkoosininistä, voimakasta punaviolettia, ruskeanpunaista, tummaa sinistä ja vihreää. Vaikutelma on eloisan kupliva, kukkii juhannuksen jälkeen.

Terälehdet ovat leveät ja avautuvat kohti katsojaa, lehdet pystyt ja ryhdikkäät. Hyvässä maassa, riittävästi kasteltuna ja lannoitettuna kasvusto voi kurottua jopa 90 sentin korkeuteen ja kukinta on runsasta.

The American Iris Societyn palkitsema – Honorable Mention 1995, Award of Merit 1997, Morgan–Wood Medal 1999

Olen hankkinut ’Roaring Jellyn’ Yhdysvalloista 20 vuotta sitten.

– Toimittamani juurakko on naisen käden kokoinen.

Ei voi sanoa, että ’Springs Brook’ olisi uutuus, mutta se edustaa kyllä jalostettujen siperiankurjenmiekkojen uutta muotokieltä. Luonnonvaraisella kurjenmiekalla on kolme alas kaartuvaa ja kolme ylös kohoavaa terälehteä. Sittemmin jalostajat ovat kehittäneet kukkia, joiden ylös kohoavat terälehdet kaartuvatkin sivuille. Näin on saatu sisempien terälehtien ihanat värihäiveet katsojan ulottuville.

’Springs Brook’ on helppohoitoinen ja luotettava perenna, sen ryhdikkäät lehvät kohoavat metrin korkeuteen, ja kukat avautuvat niiden yläpuolelle juhannukseen mennessä. Kukat ovat siniset, joukossa on violetin sävyjä ja turkooseja häiveitä, väri vaalenee paahteessa. Amerikkalainen jalostaja kertoo sen myös remontoivan, kukkivan uudelleen loppukesästä. Meidän kesässämme uutta täyttä kukintaa ei ole sattunut, mutta yksittäisiä uusia kukkia ilmaantuu pääkukinnan jälkeen.

Aurinkoinen paikka, runsas kastelu ja lannoitus.

The American Iris Societyn palkitsema – Award of Merit 1993

Olen hankkinut ’Springs Brookin’ Yhdysvalloista 20 vuotta sitten.

– Toimittamani juurakko on naisen käden kokoinen.

’Strawberry Fair’ on moderni siperiankurjenmiekka, jonka kukissa on voimakasta punaviolettia, sinistä, valkeaa ja vihreää. Terälehdet ovat röyhelöiset, lehdet pystyt ja ryhdikkäät. Hyvässä maassa, riittävästi kasteltuna ja lannoitettuna kasvusto kurottuu noin 70 sentin korkeuteen ja kukinta on runsasta heinäkuussa.

The American Iris Societyn palkitsema – Honorable Mention 1997, Award of Merit 1999, Morgan–Wood Medal 2001

Olen hankkinut ’Strawberry Fairin’ Yhdysvalloista 20 vuotta sitten.

– Toimittamani juurakko on naisen käden kokoinen.

Valkoinen varjolilja on puutarhan ihanimpia kukkia. Sen ryhdikkäät varret kohoavat lähes puolentoista metrin korkeuteen. Kesä-heinäkuussa varsiin kehittyy sunsaasti nuokkuvia kukkanuppuja, jotka avautuvat sulokkaasti. Tuoksu on voimakas ja miellyttävä. Hyvään, läpäisevään puutarhamultaan, runsas kastelu ja lannoitus, puolivarjo sopii sille parhaiten. Istuta sipuli niin syvään, että sen päälle tulee 10 cm multaa.

Hyvään puutarhamultaan, aurinkoiselle paikalle, runsas kastelu ja lannoitus.

- Toimittamani sipulit ovat reilusti kananmunaa suuremmat.

- Ei kevätmyyntiä.

Lähin luonnonvarainen kuolanpioniesiintymä on Kuolan niemimaalla, mistä suomalaisissa puutarhoissa kasvava rotevatekoinen kuolanpionikanta on kotoisin. Luonnonvaraisista pionilajeista kuolanpioni on helppohoitoisin, se kasvaa metrin korkuiseksi ja usein saman levyiseksikin. Vanhassa kasvissa voi olla kymmenittäin yksinkertaisia, vaalean karmiininpunaisia, aluksi nuokkuvia, sitten sivulle avautuvia, kirpeälle ja makealle tuoksuvia kukkia. Kuolanpioni on roteva eikä kukinta-aikaan kaipaa tukemista, kun taas loppukesästä siitä voi olla hyötyä.

Kukinta kestää lyhyen aikaa touko-kesäkuussa, mutta lehdet ja siemenkodat ovat hienon näköiset myöhäiseen syksyyn saakka.

Vanhaa kotimaista puutarhakantaa.

Pionin juurakko istutetaan hyvin ojitettuun multavaan maahan. Paksu varastojuurakko peitellään kunnolla multaan, silmujen päälle pannaan vain noin viiden sentin paksuinen kerros hiekkaa. Tarkista syksyllä, että juuren niska ei ole paljastunut. Jos on, peittele se hiekalla.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Olen kasvattanut nämä pionit siemenestä, jonka olen saanut Seija Lehtiseltä. Hän oli kerännyt siemenet vuonna 1992 luonnonvaraisena kasvavavista P. anomaloista Ob-joen sivujoki Katunin varrelta. Tarjolla olevat kasvit ovat perimältään alkuperäistä luonnonkantaa sillä olen lisännyt niitä jakamalla. Ei siis ole vaaraa, että ne olisivat risteytyneet puutarhassa.

Katunin varrella kasvava P. anomala vaikuttaa olevan hyvin samanlainen kuin meille tuttu P. anomalan puutarhamuoto Kuolan niemimaalta. Jos jotain eroa on, kuolanpionin puutarhamuoto vaihtelee enemmän kuin nämä Katunin siementaimet. Isohkosta siemenerästä huolimatta kaikki nämä Katunin pionit ovat hyvin samanlaisia keskenään.

Pionin juurakko istutetaan hyvin ojitettuun multavaan maahan. Paksu varastojuurakko peitellään kunnolla multaan, silmujen päälle pannaan vain noin viiden sentin paksuinen kerros hiekkaa. Tarkista syksyllä, että juuren niska ei ole paljastunut. Jos on, peittele se hiekalla.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Pionilajike ’Alkaja’ on omien harrastustemme antia. Jos tiedätte kuolanpionin ja kartanopionin, tiedätte missä mennään. ’Alkaja’ on niiden välinen risteytys.

’Alkaja’ kukkii touko-kesäkuun vaihteessa, ensimmäisten pionien joukossa, samoihin aikoihin kuin tillipioni, kuolanpioni ja kartanopioni. Sivulle avautuvat, yksinkertaiset kukat lepäävät lehvästön päällä ja ovat läpimitaltaan reilut 10 cm. Loistavan punainen, vivahteikas kukka on väriltään viileämmän punainen kuin kartanopionilla ja paljon kirkkaamman punainen kuin kuolanpionilla. Kukinta-aika on lyhyt, viikon tai kahden verran. Mutta kun ’Alkaja’ kukkii, sen huomaa kauempaakin. Sirot lehdet ovat hauskan näköisiä pitkälle syksyyn.

’Alkaja’ on elinvoimainen ja helppohoitoinen pioni, sen vakiintunut kasvusto on yli metrin korkuinen. Sen lehdykät ovat leveämmät kuin kartanopionilla ja kapeammat kuin kuolanpionilla, ja se hyötyy tukemisesta niin kuin moni muukin pioni.

’Alkaja’ on risteymä, jonka emokasvi on P. anomala ja siitepöly on P x hybridalta.

– Toimittamani juurakko on miehen käden kokoinen.

’Fan Tan’ on pioniristeymä, joka on ilmeisesti nimettömäksi jääneen japanilaisen lääkärin jalostama ja jonka amerikkalainen Louis Smirnow rekisteröi ja toi myyntiin. ’Fan Tan’ kukkii ensimmäisten joukossa. Yksinkertainen kukka on vaalea, aprikoosiin vivahtavan kellertävä. Terälehtien ryppyisyys jakaa mielipiteitä, toisten mielestä se on ikävää, toisista se taas on parasta koko kukassa.

Tilasin tämän pionin 20 vuotta sitten Itävallasta. Myyjän hinnastossa sen kukka oli aivan appelsiinin värinen. Tiesin, että se oli huijausta, mutta halusin tietää, millainen huijaus se oli.

’Fan Tan’ on vaivaton kasvatettava, samoin kuin kaikkien pionien kanssa on vain huolehdittava siitä, että pioni tyvi ei rikkaruohotu. Syksyisin on hyvä varmistua siitä, ettei juurakko on varmasti hiekan peitossa.

Pionin juurakko istutetaan hyvin ojitettuun multavaan maahan. Paksu varastojuurakko peitellään kunnolla multaan, silmujen päälle pannaan vain noin viiden sentin paksuinen kerros hiekkaa.
– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Nämä ihanat pionit ovat risteymäryhmä, jota lisätään siemenistä. Amerikkalainen A.P. Saunders loi sen risteyttämällä neljää eri pionilajia: P. macrophylla (wittmanniana), P. x festiva (tai P. peregrina), P. mlokosewitschii ja P. lactiflora.

Olemme kasvattaneet itse nämä amerikanpionit siemenestä kukintaikään asti, ja ne ovat kukkineet puutarhassamme 30 vuotta. Amerikanpionit ovat hienoja, elinvoimaisia, helppohoitoisia ja terveitä puutarhakasveja, jotka kukkivat lyhyen aikaa alkukesällä. Kukat ovat yksinkertaisia ja vaalean pastellinsävyisiä - värissä on usein häivähdys vaaleankeltaista, kermansävyjä ja punervaa. Tuoksu on miellyttävä. Lehdet ovat vaaleanvihreät, kiiltävät ja leveät. Vajaan metrin korkuisia, ei tarvitse tukemista.

Pionin juurakko istutetaan hyvin ojitettuun multavaan maahan. Paksu varastojuurakko peitellään kunnolla multaan, silmujen päälle pannaan vain noin viiden sentin paksuinen kerros hiekkaa. Tarkista syksyllä, että juuren niska ei ole paljastunut. Jos on, peittele se hiekalla.

– Toimittamani juurakko on naisen käden kokoinen.

Syysleimun vanha maatiaiskanta. Korkeavartinen, siniliilakukkainen syysleimu, jonka pienet kukat tuoksuvat voimakkaasti. Tarvitsee tukemista; kasvaa lähemmäs puolentoista metrin korkuiseksi. Kukkii pitkään loppukesällä, hieno näky suurina istutuksina. Ilmeisen kestävä härmää vastaan. Perhosten suosima. Ankarina talvina, ohutlumisilla mailla kasvi voi kärsiä talvivaurioita, mutta juurakko versoo kyllä myöhemmin kesällä. Vanhaa eteläsavolaista puutarhakantaa.

Hyvään puutarhamultaan, aurinkoiselle paikalle.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Kanadanluppiossa on outoa kauneutta. Sen puolentoista metrin korkuiset varret lamoavat sulokkaasti mutta eivät sittenkään kaadu. Syksyn tullen – juuri silloin kun puutarhan muu kukinta on päättynyt – varsien latvoihin avautuu yhä uusia valkoisia 15–20 cm pituisia kukintoja. Tuoksu tuo mieleen hyasintin.

Huoleton, voimakaskasvuinen, kosteutta ja aurinkoa rakastava perenna itäisestä Pohjois-Amerikasta. Kanadanluppion tukeminen on makuasia. Jos on tilaa, antaa sen lamota.

Alun kanadanluppioon sain aikoinaan eräältä kanadalaiselta pioniystävältä kiitoksena siitä, että olin lähettänyt hänelle näytteen kotoisesta kuolanpionistamme, P. anomalasta.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Jos tarvitset pihaasi jotain, joka huolehtii itsestään ja peittää 2 metriä korkean roskakatoksen, kompassikukka on perenna sinua varten.

Asterikasveihin, Asteraceae, kuuluvat kompassikukat ovat komeita syksyn kukkia. Leveäkompassikukan keltaisia, päivänkakkaran mieleen tuovia kukkia avautuu toinen toisensa jälkeen aina ensi pakkasiin saakka. Uudet nuppusykeröt kehittyvät hauskasti parittain toistensa yläpuolelle. Kukan läpimitta on 6–9 cm, ja ne ovat perhosten ja kimalaisten suosiossa. Koverat, veneen muotoiset lehdet kasvavat niin, että varsi kohoaa lehden keskeltä kuin masto. Ei tarvitse tukemista.

Tämä kompassikukka on kotoisin itäisestä Pohjois-Amerikasta kuten muutkin Silphium-lajit.

Myös leveäkompassikukan alku tuli minulle osana kanadalaisen pioniystävän kiitoslahjaa.

– Toimittamani juurakko on naisen käden kokoinen.

Tummapärskäjuuri on komea, isokokoinen kasvi, joka viihtyy niin puolivarjossa kuin täydessä auringossakin, kunhan maa on multavaa ja kastelusta huolehditaan. Suuret lehdet ovat jännittävällä tavalla vekitetyt ja koristavat puutarhaa keväästä syksyyn.

Elokuulla lehtien lomasta kasvavat korkeat kukkavarret, joissa on suuri määrä noin sentin levyisiä, vahamaisia, lähes mustina hohtavia hyvin tummanpunaisia kukkia. Erikoinen ja kaunis kasvi, jota kannattaa tarkastella kukinnan aikaan ihan läheltä, jotta kukkien hienot yksityiskohdat erottuvat.

Hyvin viihtyessään tummapärskäjuuri siementää ympärilleen pikkutaimia, joita voi siirrellä uusiin paikkoihin.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Olen suositellut teille tarhadaalia ”Haaralaa” reippaana kukkijana. Tapasin viime kesänä vanhoihin daalioihin perehtyneen Pasi Hurténin, ja hän kertoi, että minun ”Haaralana” kasvattamani daalia kuuluu vanhoihin arvostettuihin daaliakantoihin. Kun lajikenimi on aikojen myötä kadonnut, tämänkin daalian kutsumanimi vaihtelee eri puolilla Suomea. Minä käytän siitä nimeä ”Haarala”, toiset toisia, mutta daaliakanta on sama.

”Haarala” on reilun metrin korkuinen, joulunpunainen tarhadaalia, joka kukkii varhain ja runsaasti. Noin kymmenen sentin levyinen kukka on yksinkertainen tai puolikerrannainen, ja sen keskellä on paljon heteitä. Kukat ovat kimalaisten suuressa suosiossa.

”Haarala” on osoittautunut vaivattomaksi ja elinvoimaiseksi lajikkeeksi. Kasvutapa on hieman lamoava. Sain lajikkeen 20 vuotta sitten naapuriltamme, häneltä nimi.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Daalia tunnetaan myös nimillä syyshehku ja joriini.

HUOMAA! – Daalian juurakot eivät kestä talvea avomaalla, vaan ne on talvetettava varastossa. Liitän juurakoiden mukaan talvettamisohjeen.

HUOMAA! – Lue daalioiden hoito-ohje TÄSTÄ (linkki)

HUOMAA! – Kasvuunlähtötakuu ei koske daalian syysmyyntiä. Juurakoiden talvettaminen on ostajan vastuulla.

Tarhadaalia ”Paavo” on reilun metrin korkuinen, se pysyy hyvin pystyssä, sen lehvästö ja varret ovat tummia.

Daalioita, joilla ”Paavon” tapaan kukan terälehdet kiertyvät sivulta taaksepäin ja siten muodostuvat teräväkärkisiksi, kutsutaan kaktusdaalioiksi. Noin kymmenen sentin levyisen kukan väritys on hyvin tyylikäs. Kukka avautuu kolmivärisenä: keskellä ja terälehtien takana tummaa violettia, terälehdillä on juovina samettista tummaa punaista taustanaan heleää korallinsävyyn vivahtavaa punaista. Kukan väri muuttuu vähitellen hehkuvaksi, eloisaksi punaiseksi ja tasoittuu sitten kauniiksi himmeänpunaiseksi.

Paavo Vaajakoskelta on kasvattanut tätä daaliaa pihassaan 1970-luvulla, ja Pasi Hurténin mukaan myös ”Paavo” on vanhaa kantaa.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

HUOMAA! – Daalian juurakot eivät kestä talvea avomaalla, vaan ne on talvetettava varastossa. Liitän juurakoiden mukaan talvettamisohjeen.

HUOMAA! – Lue daalioiden hoito-ohje TÄSTÄ (linkki)

HUOMAA! – Kasvuunlähtötakuu ei koske daalian syysmyyntiä. Juurakoiden talvettaminen on ostajan vastuulla.

”Simpeleen” kukka siniviolettiin vivahtavan mustanpunainen. Toisinaan kukan keskellä on vihreä nappi. Tämä daalia on pystykasvuinen ja roteva, hyvin vanhaa kantaa oleva tarhadaalia Etelä-Karjalasta. Lajike on hyvin elinvoimainen, se kasvaa korkeaksi, jopa kahteen metriin ja kukkii runsaasti. Kukat ovat noin 12 sentin levyisiä.

Jotkut teistä tietävät tai tuntevat vanhan daalian, jota kutsutaan nimellä ”Posteljoonin tumma”. Kuvista katsottuna ”Simpeleessä” on samaa näköä, mutta eri daalioita ne ovat; ”Posteljoonin tumma” on väriltään punaviolettiin vivahtava, ja sen keskellä näkyy useammin keltaisia heteitä. Vanha pariskunta, jolta sain alun ”Simpeleeseen” kasvatti sitä aidanteena kasvimaan ympärillä, ”ettei naapureiden tarvitse katsella, kun he pyllistelevät kasvimaalla”. Pariskunta asui Simpeleellä, siitä nimi, ja tätä daaliaa oli kasvatettu heidän suvussaan jo ennen sotia.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Daalia tunnetaan myös nimillä syyshehku ja joriini.

HUOMAA! – Daalian juurakot eivät kestä talvea avomaalla, vaan ne on talvetettava varastossa. Liitän juurakoiden mukaan talvettamisohjeen.

HUOMAA! – Lue daalioiden hoito-ohje TÄSTÄ (linkki)

HUOMAA! – Kasvuunlähtötakuu ei koske daalian syysmyyntiä. Juurakoiden talvettaminen on ostajan vastuulla.

”Vanha Vaaleanpunainen” on aivan uskomaton kapistus. Jos kesäkukkina käytetyt pikkudaaliat ovat teille tuttuja, tiedossa on yllätys.

Daaliat voi esikasvattaa, mutta minusta se on turhaa vaivaa. Otan daalian juurakot varastosta alkukesästä, yöpakkasten mentyä, ja panen ne maahan ilman esikasvatusta. Silti ne ehtivät kukkaan heinäkuun lopulla ja kukkivat reippaasti toista kuukautta ennen syyskylmiä.

”Vanhan Vaaleanpunaisen” kukka on hehkuvan lohenvärinen, ylellinen, kerrattu ja suuri, kukan läpimitta on yli 25 cm. Kukat nuokkuvat hieman, mutta näkyvät hyvin, kun ne avautuvat lehvästön yläpuolelle yli puolentoista metrin korkeuteen. Vanhan Vaaleanpunaisen varret ovat vankat ja tuovat mieleen rottinkiset ongenvavat. Tukemisesta on silti hyötyä, sillä varret saattavat muuten harittaa kukkien painon alla, kun suuret kukat keräävät sateella vettä.

Daalia, jota kutsun nimellä ”Vanhaa Vaaleanpunainen”, on joku vanha lajike, jonka alkuperäinen nimi on aikoja sitten kadonnut. Omien juurakkojeni historia on tiedossa yli sadan vuoden taakse Karjalohjalle, ja tämä daalia on vanhastaan tuttu myös Kuhmoisissa.

Daalia tunnetaan myös nimillä syyshehku ja joriini.

HUOMAA! – Daalian juurakot eivät kestä talvea avomaalla, vaan ne on talvetettava varastossa. Liitän juurakoiden mukaan talvettamisohjeen.

HUOMAA! – Lue daalioiden hoito-ohje TÄSTÄ (linkki)

HUOMAA! – Kasvuunlähtötakuu ei koske daalian syysmyyntiä. Juurakoiden talvettaminen on ostajan vastuulla.

HUOMAA! – Myyn enintään 2 juurakkoa per asiakas.

– Toimittamani juurakko on lapsen käden kokoinen.

Daalia eli syyshehku on kotoisin Meksikon ja Väli-Amerikan ylängöiltä, missä on kesällä lämmintä, väliin runsassateistakin, ja talvella viileää ja kuivaa. Daalia ei kestä alle +4 asteen lämpötiloja, vaan sen juurakko säilyy talvet kuivassa ja viileässä.

Hae daaliapaketti postista heti ja pidä se kylmältä suojassa keväiseen istutukseen asti.

Puutarhassa daalia tarvitsee aurinkoisen paikan, hyvin ojitetun puutarhamullan ja runsaasti kastelua. Mitä enemmän vettä daalia saa, sitä komeammin se kasvaa ja kukkii. Ennen istutusta kostuta juurakko upottamalla se vesiämpäriin noin puoleksi tunniksi. Älä kuitenkaan unohda juurakkoa veteen.

Daaliat voi esikasvattaa sisällä valoisassa huoneessa isoissa ruukuissa. Esikasvatettu daalia istutetaan puutarhaan vasta kesäkuun alkupuolella, kun hallanvaaraa ei enää ole. Ulos siirtämisen jälkeen peitä versot muutamiksi päiviksi harsolla, jotta kasvi ehtii tottua aurinkoon ja tuuleen. Jos tulee hallayö, versot suojataan pakkashuovalla tai vaikka sanomalehtipaperilla.

Daaliat voi myös istuttaa suoraan avomaalle. Se on vaivatonta, ja versot kasvavat tanakoiksi, mutta kukinta alkaa vähän myöhemmin. Myös suoraan avomaalle istutettaessa täytyy odottaa, että touko-kesäkuun vaihteen yöpakkaset ovat ohi. Mullan pitää olla yli +10-asteista. Juurakko istutetaan syvälle multaan, silmut peitellään vain kevyesti. Hallan uhatessa versot suojataan pakkashuovalla.

Daalia paksut versot pysyvät pystyssä ilman tukemistakin, mutta kukintavaiheessa tukikehikosta on hyötyä, sillä kukat ovat suuria ja täyttyvät sateella vedestä.

Suoraan avomaalle istutettuna daalia kukinta alkaa Keski-Suomessa heinäkuulla. Jos satunnaisten yöhallojen tullessa kasvusto suojataan pakkashuovilla, kukinta saattaa jatkua syys-lokakuulle saakka.

Kun lehdet ja varret lopulta paleltuvat, niiden annetaan lakastua. Ennen kunnon pakkasten tuloa varret leikataan ja juurakot nostetaan jonakin lauhana päivänä. Juurakot saavat jäädä multaisiksi. Ne pakataan vieri viereen laatikoihin ja viedään muutamaksi päiväksi lämpimään huoneeseen kuivahtamaan.

Juurakot varastoidaan kuivassa ja viileässä paikassa. Paras lämpötila on + 7 astetta, mutta + 5 –+15 astetta kelpaa kyllä. Alle + 4 asteessa daaliat mädäntyvät helposti. Kovin kylmässä varastossa on paras pannan daalialaatikon alle koroke, ettei lattian kylmyys palelluta juurakoita.

Pahvilaatikko voi olla varastossa suljettunakin, muovilaatikko jätetään päältä avoimeksi, etteivät daaliat kostu. Huoneenlämmössäkin talvettaminen saattaa onnistua, mutta silloin taas pitää tarkkailla, etteivät juurakot kuivu liikaa. Juurakoita on joka tapauksessa hyvä vilkaista pari kertaa talven mittaan. Jos juurakot alkavat rypistyä liian kuivuuden vuoksi, niitä voi hiukan kostuttaa, vain desin verran vettä juurakkoa kohti.

Daalianjuurakot kasvavat kokoa vuosi vuodelta, ja saavatkin kasvaa. Kun juurakot alkavat olla niin isoja, että niitä on hankala käsitellä, on sopiva aika jakaa ne.

Onnea daalianviljelyysi!

Vesa Koivu
Ai Ei Vai
Lammintaustantie 17
17800 Kuhmoinen
040 587 5311

Rea Peltola ja Vesa Koivu, Tammi 2007. 180 sivua. Useita lisäpainoksia.

Pionit-kirja oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana vuonna 2007.

Pionit on huolellisesti kirjoitettu ja uusia näkökulmia avaava tietokirja, joka antaa lukijalleen melkein huomaamatta tilaisuuden perehtyä kaikenlaisen tiedon hankkimisen, käsittelyn ja arvioinnin salaisuuksiin. Kirja on myös miellyttävästi etenevä ja helppolukuinen.

Pionit on upeasti kuvitettu ja houkuttelevan näköinen teos. Se sopii hyvin sellaisellekin ihmiselle, joka haluaa vain viihtyä kauniiden kukkien ja puutarhavalokuvien parissa.

Pionit on myös perinpohjainen käsikirja, jonka neuvoilla onnistuu varmasti, halusipa sitten kasvattaa pionin puutarhalajikkeita tai kokeilla luonnonlajeja. Kirja ei tyydy yksinomaan kuvailemaan kasveja ja niiden vaatimuksia, vaan siinä selitetään, miksi erilaiset kasvit ovat sellaisia kuin ovat, ja minkä vuoksi niitä voi joutua hoitamaan eri tavoin eri puolilla maailmaa.

Pionit-kirja näyttää, miten puutarhakasvien historia voi kertoa paljon muustakin kulttuurihistoriasta. Kirja antaa mittasuhteita ihmisen aikakäsitykselle. Vuosisatojen poikki kulkevat salapoliisitapaukset pionien historiasta auttavat näkemään lyhyen ihmiselämän sekä kasvien paljon hitaamman kehityksen rinnatusten. Kuvaukset pioninkukkien hetkestä toiseen muuttuvasta loistosta antavat tilaisuuden huomata keskittymisen ja tarkan katsomisen ilot.

Rea Peltola ja Vesa Koivu, Tammi 2003. 150 sivua.

Puutarhatyöt keväästä talveen on puutarhurin muistilista ja hoito-opas. Kauniisti ja havainnollisesti kuvitettu kirja kuljettaa rinnatusten uuden puutarhan, vakiintuneen puutarhan ja villiintymään päässeen puutarhan ajankohtaisia töitä.

Kun tehtävät hoidetaan oikeaan aikaan, ne käyvät kevyesti. Pienet rikkakasvit on helppo harata pois, isoiksi päässeiden kitkemisessä menee ihan liikaa aikaa ja voimia. Kylvö, istutus ja sadonkorjuu tulee hoidettua ajallaan, ja varastovihannekset ja talviomenat saadaan syödyksi, kun käytössä on muistilista.

Ja mikä parasta, kirjassa on kevään, kesän, syksyn ja talven kuukausien lisäksi myös ylimääräinen kuukausi. Pelakuun aikana aikova ihminen tekee, ja ahkera ihminen lepää. Ylimääräisen kuukauden aikana ehtii toteuttaa myös salaisia haaveita!

Rea Peltola ja Vesa Koivu, WSOY 2004. 176 sivua.

Kirppa ja Kultakuoriainen voitti Paras puutarhakirja 2005 -palkinnon.

Puutarhurin ilot – Kirppa ja kultakuoriainen on kokoelma käytännöllisiä tekstejä puutarhasta. Useimmat teksteistä on alun perin kirjoitettu Helsingin Sanomiin.

Kirjan kuvitus heijastaa puutarhan nautintoja ja auttaa samalla jokapäiväisten puutarhaongelmien ratkaisemisessa.

Monet kirjan vinkeistä ovat tulosta keskusteluista puutarhaharrastajien kanssa. Joukossa on myös oivalluksia ja pohdintaa siitä, miten puutarhaelämästä saa eniten iloa irti.

Rea Peltola ja Vesa Koivu, WSOY 2006. 224 sivua.

Jokanaisen puutarhakirja on käännetty myös eestinkielelle.

Jokanaisen puutarhakirja on perusteellinen ja kauniisti kuvitettu opas puutarhanhoitoon. Sen avulla aivan aloittelijakin pääsee nauttimaan puutarhanhoidosta, sillä ohjeet ovat selkeitä ja yksityiskohtaisia.

Puutarhanhoidon filosofiakin tulee tutuksi, mikä helpottaa oman pihan suunnittelemista, rentoa kokeilemista ja uuden oppimista. Kirjassa on runsaasti elämää helpottavia neuvoja ja vippaskonsteja. Siksi Jokanaisen puutarhakirja antaa iloa ja onnistumisen kokemuksia myös kokeneelle puutarhaharrastajalle.

Ja kyllä, vaikka kirjan ohjeet on suunnattu erityisesti naisille, myös miehen on sallittua lukea tätä kirjaa!

Rea Peltola ja Vesa Koivu, WSOY 2009. 159 sivua.

Taitava puutarhuri on oikeastaan Jokanaisen puutarhakirjan jatko-osa. Kirja on apuna, kun puutarhuri muotoilee omaa maapalastansa yhä enemmän omien toiveidensa mukaiseksi. Ohjeita on niin parvekeviljelyyn, märän savimaan kasvukelpoiseksi saattamiseen kuin viljelypalstan ja metsäpuutarhankin hoitajalle.

Taitavan puutarhurin harrastukset ovat monet, joten kirja neuvoo kasvien lisäämisen erikoisniksejä, auttaa vaikeiden kasvupaikkojen suunnittelussa ja kertoo koeteltuja keinoja siihen, kun puutarhuri yrittää saada talvenarat kokeilukasvinsa säilymään hengissä.

Iän ja kokemuksen karttuessa puutarhaharrastaja joutuu myös sovittamaan omat voimavaransa uudella tavalla. Tässä kirjassa kerrotaan, miten monilla tavoilla puutarhoista voi nauttia vielä sittenkin, jos fyysistä ponnistelua täytyy jo vähentää.

Kirjan kuvitus vie lukijan matkalle puutarhojen värien, muotojen ja alituisten yllätysten keskelle.